Tämä on virtuaalihevonen
NIMI | Limelingo Swiffer | ROTU, SUKUPUOLI | Minishetlanninponi, ori |
SYNTYMÄAIKA | 29.03.2014 | VÄRI | Mustanpäistärikkö |
SÄKÄKORKEUS | 85cm | OMISTAJA | Miia Maria, VRL-10382 |
REKISTERINUMERO | VH14-017-0293 | KASVATTAJA | Yvonne Rodholm, GB |
KOULUTUSTASO | noviisi valjakko | PAINOTUS | Valjakkoajopainotus |
Lenni on riivattu pieni vintiö, joka ehtii joka paikkaan tekemään pahojaan ennen kuin ehdit edes silmiäsi räpäyttää. Ei päivääkään etteikö joku henkilökunnan jäsen kiroaisi Lenniä kovaan ääneen keskellä tallin käytävää. Lenni tietää olevansa syötävän suloinen ja senkös ori osaa käyttää häikäilemättä hyödykseen. Ponin pyydystämiseen tarhasta saa varata runsaasti aikaa ja taluttaessakin on suositeltavaa pitää turvaväli lähinnä kuulon säilymisen takaamiseksi. Lenni nimittäin kyllä ilmoittaa paikalla olostaan harvinaisen selkeästi. Pikkuriikkinen Lenni saa isommatkin lajitoverinsa kuriin napakalla komentelulla ja ruokahalua riittää vähintään kolmen ponin verran. Kärryjen edessä Lenni on lahjakas, mutta niin saa olla ohjastajakin, jos haluaa saada ponista jotain irti.
Hoidettaessa lienee sanomattakin selvää, että Lenni kannattaa köyttää hyvin kiinni. Muussa tapauksessa sinulla saa olla silmät selässä, jotta ori ei viilettäisi tukka putkella karsinasta karkuun. Lahjontaa saa ja kannattaa Lennin tapauksessa hyödyntää; porkkanoiden avulla sen saa käyttäytymään ainakin seuraavat viisi minuuttia. Harjaaminen on Lennin mielestä tylsää ja ori on usein melko levoton. Mitään Lenni ei irvistelyn ja maan polkemisen lisäksi kuitenkaan tee, joten melko rauhallisin mielin sitä saa puunata, ja venkoilunkin saa loppumaan napakalla komennuksella. Kavioita Lenni ei mielellään anna putsattavaksi ja sen kanssa joutuu aina vähän painimaan. Kuolaimia saa houkutella oriin suuhun pienen tovin, mutta muuten varustaminen sujuu yleensä ilman suurempia ongelmia.
Valjakkoponina Lenni on äärettömän osaava, mutta ei näytä sitä ihan jokaiselle. Ori vaatii osaavan ja kokeneen ohjastajan, joka uskaltaa pitää sille kuria heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Energia ei Lenniltä lopu koskaan kesken, ja se jaksaa raskaita treenejä ihailtavan hyvin. Valitettavasti tämä energia ilmenee yleensä ainoastaan lisääntyneenä vauhtina eikä niinkään keskittymisenä varsinaisiin tehtäviin. Lenni osaa esittää myös muutamia omasta mielestään erittäin hienoja temppuja - kuten maahan istahtaminen tai takajaloille nouseminen - ohjastajansa mieliksi. Kun Lennin metkuihin on tottunut ja sen kanssa on tehnyt riittävän pitkään töitä, kuoriutuu orista erittäin potentiaalinen valjakkoponi, joka on takuuvarma ja huolellinen suorittaja jokaisella osakokeella.
i. Crocketshot II rautiaanpäistärikkö, 86cm evm |
ii. Yard's Midas rautias, 84cm evm |
iii. Midas' Touch punaruunikko, 86cm evm |
iie. Yard's Ellie rautias, 79cm evm |
||
ie. Abby Tabby mustanpäistärikkö, 80cm evm |
iei. Lingering Tanlines mustanpäistärikkö, 81cm evm |
|
iee. Tabbing Clock mustankirjava, 78cm evm |
||
e. Doshilm's Achoo Meow musta, 82cm evm |
ei. Butterfinger Copie tummanruunikko, 84cm evm |
eii. Coperie ruunikonkirjava, 83cm evm |
eie. Butterfly Line musta, 80cm evm |
||
ee. Powwaw Bug musta, 79cm evm |
eei. Pow Pow Chow musta, 80cm evm |
|
eee. Siphonaptera musta, 82cm evm |
02.02.2016 | tamma Wyat Nerida | emä Bousta Twinkly Mermaid | |
19.07.2015 | ori Hollabar Limelight | emä Hassan Ellinor | |
14.02.2015 | ori Wyat Limbo After Nine | emä Applegarden's Kittykat | |
03.12.2014 | tamma Wyat Gingersnap Cuddlecake | emä Conway's Eloise | Ch, KTK-II, VSN Ch |
29.07.2014 | ori Wyat Fizzy Applelicious | emä Kayleigh's Curley Pemble | |
01.06.2014 | ori tamma Vivifer of Mystic | emä Hagelbergs Vivine |
VVJ (86 SIJOITUSTA, 15 VOITTOA) 31.08.2016 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 1/104 30.11.2015 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 3/94 31.10.2015 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 7/87 30.09.2015 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 3/75 31.08.2015 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 6/68 31.12.2014 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 4/110 04.01.2015 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 03.01.2015 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 02.01.2015 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 01.01.2015 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 2/40 16.12.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 11.12.2014 -- Tuiskula -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 11.12.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 5/50 07.12.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 06.12.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 05.12.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 5/50 04.12.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 2/40 02.12.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 6/40 30.11.2014 -- KK Bailador -- Noviisi yhdistetty -- 1/51 27.11.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 3/40 22.11.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 3/40 20.11.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 5/40 18.11.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 16.11.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 2/40 16.11.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 1/18 15.11.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 2/40 10.11.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 4/18 09.11.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 3/18 05.11.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 3/40 05.11.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 01.11.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 6/40 31.10.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 5/40 30.10.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 5/40 29.10.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 1/29 28.10.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 3/26 28.10.2014 -- Taikakuun Kartano -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 27.10.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 2/40 24.10.2014 -- Hengenvaara -- Noviisi yhdistetty -- 6/40 22.10.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 1/26 21.10.2014 -- Taikakuun Kartano -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 21.10.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 3/40 20.10.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 6/40 18.10.2014 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 1/24 |
16.10.2014 -- Caral -- Noviisi yhdistetty -- 5/27 15.10.2014 -- Caral -- Noviisi yhdistetty -- 4/27 13.10.2014 -- Ponipallero -- Noviisi yhdistetty -- 2/44 11.10.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 10.10.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 07.10.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 06.10.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 05.10.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 04.10.2014 -- Stall Lycan -- Noviisi yhdistetty -- 6/39 04.10.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 3/19 02.10.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 4/19 27.09.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 20.09.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/40 14.09.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 6/40 12.09.2014 -- Stall Lycan -- Noviisi yhdistetty -- 1/58 07.09.2014 -- Elm Ponies -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 30.08.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 29.08.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 25.08.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 30.08.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/40 21.08.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 20.08.2014 -- Aittohaara -- Noviisi yhdistetty -- 1/44 14.08.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 13.08.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 28.07.2014 -- KK Reiter -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 27.07.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 22.07.2014 -- Team Tornique -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 14.07.2014 -- Kadotetut Suomenhevoset -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 11.07.2014 -- Tuulenpesä -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 10.07.2014 -- Tuulenpesä -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 08.07.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 1/59 06.07.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 4/26 05.07.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 3/26 03.07.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 3/26 29.06.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 27.06.2014 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 3/26 27.06.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 26.06.2014 -- Kadotetut Suomenhevoset -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 25.06.2014 -- Kadotetut Suomenhevoset -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 25.06.2014 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 3/40 24.06.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 18.06.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 2/19 14.06.2014 -- Virtuaalitalli Dei -- Noviisi yhdistetty -- 4/19 |
23.06.2016 -- Päiväkirjamerkintä / Hoitajana Miivi
En ollut aivan varma, mihin olin lupautunut. Muutama päivä takaperin olin sopinut Miia Marian kanssa, että huolehtisin yhden hänen shetlanninponinsa liikutuksesta tänään. "Limelingo Swiffer", oli Miia Maria minulle vastannut pitkän harkinnan jälkeen, kun olin kysynyt, kuka olisikaan tämä poni, jota pääsisin liikuttamaan. Poni oli kuulemma hieman haastava ajaessa, mutta Miia Maria oli todennut vapaapäivän tekevän hyvää orilleni. En tiennyt, olisiko minun pitänyt olla tyytyväinen siitä, etten joutuisi ajamaan oria vai loukkaantunut, eikö minun taitoihini luotettu?
Kello näytti kolmea kun kurvasin autoni Wyat Shetlandsin parkkipaikalle. Aiemmin päivällä oli satanut, ja kaikki paikat olivat mudassa - kuten Leevikin. Ori ei ollut vain haastava ajettava, sain todeta sitä harjatessani. Se olisi ollut koko ajan menossa johonkin, eikä kestänyt sekuntiakaan paikallaan. Jouduin muutamaan kertaan selvittelemään riimunnarun solmuja orin pelleillessä sillä sekä pohtimaan sitä, miten oria oli tarkoitus harjata sen kääntyillessä narun varassa niin paljon kun pystyi. Kavioidenkin putsaus oli mielenkiintoinen operaatio - kuinka putsata minishetlanninponin kaviot sen stepatessa kolmella jalalla ympäriinsä ja hamutessa turvallaan takamustasi. Tai taskujani, takkini taskuissa oli muutama hevosnami, jotka kiinnostivat Leeviä luvattoman paljon. Senkin jälkeen, kun olin syöttänyt ne innokkaalle orille, meinasi Leevi, että taskuistani löytyisi hyvän hajun lisäksi vielä syötävääkin.
Saatuani Lennin harjailtua mutakerroksen alta, oli kello jo aika paljon. Likainen ja hankala poni harjattavana ei ollut nopea operaation. Olin silti hieman ihmeissäni, mitä minun vielä pitäisi tehdä. Tuntui tyhmältä, että en ollut tehnyt muuta kuin harjannut orin, kun minun ei tarvinnut liikuttaa sitä. Päädyin suuntaamaan valjashuoneen suuntaan, jokaisella tallilla pidettiin siitä, että joku vapaaehtoinen putsaili ponien varusteita.
13.07.2014 -- Omistajan päiväkirjamerkintä
Lenni on niitä poneja, jotka tuli hankittua ihan todella hetkellisen mieliteon seurauksena. Ystäväni oli kertonut vastikään perustetusta tuontitallista, joka sijaitsi aivan naapurissa. Eräänä päivänä ajelin sinne pelkästä mielenkiinnosta, mutta sillä reissulla en löytänyt mitään mielenkiintoista. Muutaman viikon jälkeen tuontitallin omistaja soitteli minulle kahdesta minishetlanninponista, jotka olivat juuri saapuneet tallille suoraan Isosta-Britanniasta. Hyppäsin autoni rattiin sillä samalla sekunnilla ja suorastaan kaahasin paikan päälle katsastamaan nämä uudet tulokkaat. Lennin nähtyäni tiesin heti, että haluaisin sen hinnalla millä hyvänsä jo pelkästään ulkonäkönsä perusteella. Minua ei hetkauttanut yhtään se, että ori oli erittäin vastahakoinen, kiivasluonteinen eikä yhteistyö sujunut sen kanssa sen paremmin kärryiltä kuin maasta käsinkään. Minäkö muka heikkona erikoisväreihin ..
Siitä päivästä lähtien Lenni on piristänyt tallin arkea niin hyvässä kuin pahassakin. Kilpailu-ura valjakkokentillä on aloitettu, ja yllättävän hyvää menestystä ori onkin jo kerännyt. Toisaalta olen sen kanssa treenannutkin varmaan puolet enemmän kuin yhdenkään toisen ponin kanssa - ikinä. Toivon, että Lenni pääsee pian aloittamaan myös jalostusorin uransa. Luulen, että astutan samalta tuontitallilta matkaani lähteneen Applegarden's Kittykatin Lennillä melko pian. En voi kuin toivoa, että varsa perii emänsä luonteen Lennin sijaan.
Wyat Shetlands on virtuaalitalli! Wyat Shetlands is a sim-game stable! © Miia Maria 2018