Tämä on virtuaalihevonen
NIMI | Shade of Mystic | ROTU, SUKUPUOLI | Minishetlanninponi, ori |
SYNTYMÄAIKA | 27.06.2013 - 8v 27.12.2013 | VÄRI | Rautias (sek) |
SÄKÄKORKEUS | 79cm | OMISTAJA | Miia Maria, VRL-10382 |
REKISTERINUMERO | VH13-017-0428 | KASVATTAJA | Mystic Sharifa |
KOULUTUSTASO | noviisi valjakko | PAINOTUS | Valjakkoajopainotus |
Ruoka ja rakkaus ovat Sasun elämän kaksi peruspilaria. Ori on aivan käsittämättömän huomionkipeä ja tulee vaikka syliin, jos sille annetaan mahdollisuus. Ruoalle Sasu ei koskaan sano ei, ja tarhassa muut ponit saavat tosissaan puolustaa omaa osuuttaan heinästä. Sasu ei ole laumassa erityisen suuressa suosiossa, mutta tykkää silti leikkiä ja härnätä muita. Sen näkee usein viilettävän tukka putkella kavereitaan karkuun ja yleensä vikkeläjalkainen ori selviääkin kilpajuoksuista helposti voittajana. Valjakkoponina Sasu on taitava, mutta ei aina jaksa keskittyä työntekoon.
Hoidettaessa Sasu on itse rauhallisuus. Huonoimpina päivinä sillä saattaa olla ylimääräistä energiaa ja homma menee sähläämiseksi, mutta lahjonta ei koskaan petä. Muutama pieni herkkupala tekee oriista parhaan ystäväsi alta aikayksikön. Sasu nauttii kaikesta saamastaan huomiosta, ja sen kanssa touhutessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Ainoastaan jouhien selvittäminen on tallin virallisen tukkajumalan mielestä ihan hirvittävän kamalaa ja silloin saa selvittäjä olla sormiensa kanssa varuillaan.
Valjakkoponina Sasu on taitava ja sillä on valtavasti potentiaalia, mutta se ei aina ole kovinkaan innoissaan työnteosta. Oria saa varsinkin alkuun herätellä ihan kunnolla ennen kuin se syttyy. Parhaimmat puolet Sasusta saa esiin, kun siihen onnistuu lataamaan sopivasti painetta, jolloin se vähän jopa kuumuu. Jaloistaan Sasu on äärimmäisen ketterä, ja ori pääsee oikeuksiinsa haastavilla tarkkuusosuuksilla. Maastossa Sasu tarvitsee paljon tukea ja kannustusta, mutta on todellinen taistelijaluonne. Parivaljakossa Sasulla on aina hirveä tsemppi päällä ja erityisesti itseään rohkeamman parin kanssa ori menee läpi tarvittaessa vaikka kalliosta.
i. Felix v.d. Wills punahallakonkirjava, 80cm |
ii. Petalle's Cream ruunihallakko, 82cm evm |
iii. Charmontex ruunihallakonkirjava, 85cm evm |
iie. Mona of Anlily rautias, 80cm evm |
||
ie. Janda v.d. Wills rautiaankirjava, 79cm evm |
iei. Storm Pliek rautiaankimo, 83cm evm |
|
iee. Jadine v.d. Wills mustankirjava, 81cm evm |
||
e. Hagelbergs Vivine voikonkirjava, 76cm |
ei. Fjållen SWE ruunivoikko, 77cm evm |
eii. Flustikt SWE ruunivoikonkirjava, 79cm evm |
eie. Annabelle v. Ulvire voikko, 76cm evm |
||
ee. Hagelbergs Vanessa mustankirjava, 75cm evm |
eei. Symphon of Kirkbaak musta, 80cm evm |
|
eee. Majke Mint ruunikonkirjava, 76cm evm |
ii. Petalle's Cream on komea ruunihallakko 82cm korkea minishetlanninponiori. Isossa-Britanniassa nykyään jalostusoriina toimiva poniori on tehnyt vakuuttavan uran valjakkoponina kasvattajansa ohjastamana. Se on kilpaillut paitsi Britannian ulkopuolella myös sijoittunut useissa arvokisoissa. Kisauransa päätyttyä ori myytiin maineikkaaseen shetlanninponisiittolaan Pohjois-Englantiin, ja sillä on tänäpäivänä useita hyvin menestyneitä jälkeläisiä ympäri Eurooppaa.
ie. Rautiaankirjava Janda v.d. Wills on erityisesti näyttelyissä ihastuttanut minitamma. Vain 79cm korkea Janda on Britanniassa suosittu siitostamma, koska se polveutuu melko harvinaisista sukulinjoista ja periyttää jälkeläisilleen paitsi hyvää rakennetta myös miellyttävää luonnetta. Näyttelyiden lisäksi tamman kanssa on harrastettu lähinnä ohjasajoa. Se on ollut koko elämänsä saman omistajan omistuksessa ja viettää nykyään ansaittuja eläkepäiviä.
ei. Fjållen SWE on ruunivoikko valjakkoponi. Pikkuruinen 77cm korkea Fjållen kilpaili Ruotsissa todella menestyksekkään uran noviisissa valjakossa voittaen monta arvostettua kansallista kilpailua. Käyttöponina koko elämänsä ajan toimineella oriilla ei ole montaa jälkeläistä, mutta se on juuri myyty vielä vanhoilla päivillään ruotsalaiseen ponisiittolaan. Sitä tuskin kuitenkaan tullaan käyttämään jalostuksessa muutamaa varsaa enempää hieman hankalan luonteensa vuoksi.
ee. Mustankirjava 75cm korkea Hagelbergs Vanessa on kuvankaunis tamma, jolla on ihanteellinen luonne. Se on toiminut koko ikänsä valjakkoponina kisaten parivaljakossa täyssisarensa rinnalla. Vanessa on kiertänyt myös näyttelykehissä lähinnä Suomen puolella ja menestynyt kiitettävästi. Suomen matkojensa seurauksena tamma onkin aktiiviuransa jälkeen muuttanut Ruotsista suomalaiseen shetlanninponisiittolaan, jossa sen on tarkoitus toimia siitostammana. Vanessan hienojen ruotsalaisten sukulinjojen toivotaan leviävän myös suomalaisten ponien sukuihin.
13.04.2020 | ori Fellbury Starburst | emä Cecam Minelli | KTK-III |
01.02.2016 | tamma Wyat Elenwë | emä Mangon Elemmírë | |
25.11.2015 | ori Mysticism v.d. Gateaway | emä Hollabar Fressa | |
13.10.2015 | tamma Wyat Bubbles | emä Wyat May Marlene | Ch, KTK-III |
06.06.2015 | tamma Wyat Kittydance | emä Wyat Kitkat Cupcake | |
30.08.2014 | tamma Wyat Pursey Pink | emä Wyat Pink About It | |
14.02.2014 | tamma Wyat Fancy Melody | emä Wyat Vogue Me Crazy |
02.10.2018 -- Cefnmoor -- irtoSERT pt. Kati
VVJ (83 SIJOITUSTA, 17 VOITTOA) 30.09.2015 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 3/36 31.08.2015 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 5/28 31.08.2013 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 8/112 30.06.2013 -- VVJ CUP -- Noviisi yhdistetty -- 7/105 08.01.2014 -- Ryövärin Ratsutila -- Noviisi yhdistetty -- 3/15 04.01.2014 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 1/31 01.01.2014 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 2/31 29.12.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 4/27 26.12.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 1/27 25.12.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 24.12.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 3/27 14.12.2013 -- GL Sporthorses -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 13.12.2013 -- GL Sporthorses -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 29.11.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 28.11.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 23.11.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 20.11.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 1/27 17.11.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 2/27 16.11.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 15.11.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 15.11.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 13.11.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 6/40 12.11.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 2/22 11.11.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 2/40 10.11.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 30.10.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 2/22 26.10.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 4/22 26.10.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 3/25 24.10.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 2/25 24.10.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 1/22 23.10.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 1/22 20.10.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 3/25 20.10.2013 -- Duren -- Noviisi yhdistetty -- 3/29 19.10.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 17.10.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 14.10.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 09.10.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 07.10.2013 -- Nuovan Talli -- Noviisi yhdistetty -- 1/60 04.10.2013 -- Huvitus -- Noviisi yhdistetty -- 2/23 03.10.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 02.10.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 3/25 01.10.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 |
01.10.2013 -- Brynhild -- Noviisi yhdistetty -- 4/25 29.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 28.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 26.09.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 25.09.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 2/40 24.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 20.09.2013 -- Breandan -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 18.09.2013 -- Salpicar -- Noviisi yhdistetty -- 3/23 14.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 13.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 09.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 06.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 05.09.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 04.09.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 4/40 24.08.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 23.08.2013 -- KK Stewart -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 21.08.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 21.08.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 19.08.2013 -- KK Stewart -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 19.08.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 3/30 18.08.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 18.08.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 16.08.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 16.08.2013 -- KK Vienre -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 15.08.2013 -- Fiktio -- Noviisi yhdistetty -- 1/40 14.08.2013 -- KK Stewart -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 13.08.2013 -- Konkkaronkka -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 12.08.2013 -- Duren -- Noviisi yhdistetty -- 3/29 11.08.2013 -- Duren -- Noviisi yhdistetty -- 2/29 11.08.2013 -- KK Vienre -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 07.08.2013 -- Suprant -- Noviisi yhdistetty -- 3/48 04.08.2013 -- Suprant -- Noviisi yhdistetty -- 3/48 03.08.2013 -- Privas Park -- Noviisi yhdistetty -- 2/32 30.07.2013 -- Silence Ponies -- Noviisi yhdistetty -- 5/40 22.07.2013 -- Susiraja -- Noviisi yhdistetty -- 5/30 21.07.2013 -- Susiraja -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 19.07.2013 -- Suprant -- Noviisi yhdistetty -- 4/50 18.07.2013 -- Leijonalaakso -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 17.07.2013 -- Leijonalaakso -- Noviisi yhdistetty -- 2/30 16.07.2013 -- Leijonalaakso -- Noviisi yhdistetty -- 1/30 16.07.2013 -- Taikakuun Kartano -- Noviisi yhdistetty -- 4/30 15.07.2013 -- Vienre -- Noviisi yhdistetty -- 2/35 12.07.2013 -- Vienre -- Noviisi yhdistetty -- 2/35 |
--
Wyat Shetlands on virtuaalitalli! Wyat Shetlands is a sim-game stable! © Miia Maria 2018