kimo KWPN-tamma, synt. 01.01.16 * säkä 170cm, VH00-000-0000, koulutetaan kasvattaja Anni (VRL-08817) omistajat Anni (VLR-08817), Sinna (VRL-08085) #tulevaisuudenvoittaja Me oltiin koettu jo kaikenlaista. Oli ollut erilaisia hevosia, isoja ja pieniä, vilkkaita ja hitaita. Kai se ajatus lähti jostain tallin kahvihuoneen keskustelusta: kun Anni ilmoitti, että se tahtoisi astuttaa Meten taas. Täysin normaalista arkitilanteesta, jossa ei ollut dramaattista taustamusiikkia. Se siinä varmaan olikin hienointa, kuinka se sitten laajeni. Me oltiin koettu jo kaikenlaista, mutta ei sellaista mikä syntyi rakettien räiskeessä vuoden vaihtuessa. Me tunnettiin Renna siitä hetkestä asti, kun se ekaa kertaa kiipesi pitkille, huterille jaloilleen, eikä sitä pelottanut ulkoa kuuluva pamahtelu lainkaan. Sellainen Rennasta sitten tuli: se oli syntynyt uuden vuoden hyvänä enteenä, ollen vähintäänkin yhtä räjähtävä kuin raketit syntymäyönään. Rennan ympärille kietoutui paljon haaveita ja toiveita. Tamman täysiveri kiehahtaa herkästi ja se ei pidä odottelusta - ja jo varsana oli omasta mielestään niin "young and independent woman", että ei mielellään seurannut emäänsä saatika olisi tahtonut mennä sinne minne taluttaja pyysi. Lisäksi se vain kasvoi kasvamistaan, helposti ohi vanhempiensa säkäkorkeuden. "Mä ihan ite", se tuntui hokevan tampatessaan jalkaa kiukkuisesti maahan. i. Rainmaker xx VH14-006-0215 kimo xx, 164cm ERJ-I, KERJ-I ii. Veridis Quo xx km xx, 165cm evm iii. Derezzed xx evm iie. Aerodynamic xx evm ie. Overture xx m xx, 159cm evm iei. Crescendo xx evm iee. High Fidelity xx evm e. Vrolijk Mereca VH12-012-0063 kimo KWPN, 164cm ei. Impulsief Sergeant kimo KWPN, 167cm evm eii. Beleefd Meneer evm eie. Mooi Meisje evm ee. Klaar Fee II trt KWPN, 160cm evm eei. Helder Schijn evm eee. Klaar Fee I evm Kilpailutulokset Hyppykapasiteetti ja rohkeus 17.06p. Nopeus ja kestävyys 0p Kuuliaisuus ja luonne 19.30p Tahti ja irtonaisuus 7.74p Tarkkuus ja ketteryys 0p ERJ 36.36p. (kilpailee tasolla 1, alue 100cm) KERJ 17.06p (ei vielä kilpaile) KRJ 27.04p (kilpailee tasolla 1, alue Helppo B) Jaoksettomat kilpailut 16.04.2017 Estekilpailut Adinassa, 100cm (1/6) 16.04.2017 Estekilpailut Adinassa, 90cm (7/9) 26.03.2017 SUSARI 9v - Esteratsastuskilpailut Susikalliossa, 100cm (17/19) 24.03.2017 SUSARI 9v - Kouluratsastuskilpailut Susikalliossa, Helppo B (22/22) 05.12.2016 Tallikoulukilpailut Susikalliossa, KN Special (7/11) ) 09.10.2016 Talliestekilpailut Susikalliossa, nuorten 70cm (5/9) Valmennukset Susikallio 25.3.2017, valmentaja Viona Renna oli valmennustilaisuuden varsoista pisimmällä olevien joukossa. Ei pelkästään koulutustasonsa ja kokemuksensa, vaan myös kehityksensä puolesta. Täysveri kuulsi läpi Rennan jokaisesta solusta tamman heitellessä päätään aina omaa vuoroaan odotellessa. Rennan kanssa päästiinkin etenemään puomeilta ja kavaleteilta nopeasti ottamaan muutama hyppy, joiden tarkoituksena oli lähinnä hakea laukkaan tasaisempaa tahtia ja lähestymiseen hallitumpaa meininkiä. Loppujen lopuksi Renna esitti varsin siistejä hyppyjä, kunhan lähestymiset oli loppuun asti ratsastettuja. 65 sanaa Päiväkirjamerkinnät 11.04.2017 (Sinna) Renna ravisteli päätään puista tippuvien vesipisaroiden osuessa sen otsalle. Metsäpolun pehmeä pohja vaimensi sen askelluksen haaleiksi tömähdyksiksi, muutamaa rasahtelevaa oksaa lukuunottamatta. Aamupäivällä oli satanut ja koko metsä oli herännyt sen ansiosta eloon.. Pisarat kimalsivat lehdillä ja havuilla, sammal ja havunneulaset tuoksuivat vahvasti, täyttäen koko metsän. Nyt aurinko siivilöityi läpi tiheiden puiden latvojen, saaden metsän hohtamaan metsän vihreää. Tummaa, rauhoittavaa vihreää, johon oli sekoittunut hitusen ruskeaa. Välillä Rennan huulet hamusivat kohti puiden oksia, joiden takia mun piti välillä kumartua. Puiden juuret pilkistivät maan alta kiemurellen kuin suuret käärmeet ja Renna sovitti askeleensa niiden mukaan kuin kokenutkin vaellusratsu. Mä annoin ohjien levätä vapaina sen kaulalla, antaen hevosen itse löytää tasapainonsa metsän maaston vaihdellessa. Se teki Rennalle hyvää kaiken kenttätreenin lomassa. Lisäksi sellaisessa maastossa tamma ei hermostunut liikaa tai kiirehtinyt, jota se teki melkein aina muuten. Ei, metsässä Rennan korvat heiluivat rennosti pitkän käynnin mukana, häntä heilui rennosti puolelta toiselle. Metsämaasto oli meille molemmille hermolomaa. Ei polulla kyennyt kuin käyntiin, mutta se piti meidät molemmat rentoina ja rauhallisina. Susikallio pilkisti puiden lomasta ja pian me käveltiinkin maneesin kulmalla. Sen punainen pinta kirkui auringon laskun sävyissä. Mä keräsin ohjia paremmin käteen Rennan kiihdyttäessä vauhtiaan ja tanssahdellen muutaman askeleen ravia. Siitä nyt oltaisiin voitu mennä kovempaakin, olihan maa tasainen. Rennan täysiverinen suku näkyi sillä tavalla: se ei koskaan tahtonut pysähtyä, se ei sopinut tamman luontoon, sopinut sen päähän. Rennalle teki järkeä aina liikkua eteenpäin. Se ei koskaan tammakiukutellut pysähtyen tai potkien, se pyrki aina eteenpäin. Se oli myös sen paras piirre – tai ainakin mulle mieluisin. Pihalla mä pysäytin Renna, taputtaen sitä nopeasti. Se heilutteli kuolaintaan tyytymättömänä, mun laskeutuessa sen selässä. ”Miten meni?” Anni kysyi tallin ovelta kävellen. Mä kohautin harteitani jalustimia ylös nostaessani. Nyrpistin nenääni kun mustissa estejalustimissa oleva kura koski satulaa. ”Ihan normaalisti kai”, mä hymähdin taluttaessani Rennan sisälle. Betonilattiaan iskeytyvät kaviot loivat heti tutun kopseen. ”Käveltiin metsässä ja käytiin vähän ravaamassa metsäteillä. Täytyy kyllä tällä viikolla päästä kunnon laukkamaastoon, jos sä tahdot viedä. Viikonloppuna on kyllä kisat.” Anni nyökytteli mua seuraten kun mä pyöräytin hevosen ympäri karsinassaan, kunnes molemmat oltiin nokat kohti ovea. Anni nojasi sen pieleen kädet ratsastushousujen takataskuissa. Senkin nahkasaappaissa oli kuraa, mutta vain vähän verrattuna mun. Pitäisi pestä nekin. Varusteratsatusta, mä ajattelin. Kai sen näki hevosessakin, sen Micklem-suitsista ja Vereduksen suojista. Ihan kun mulla olisi oikeesti ollut rahaa ostaa sellaisia varusteita, mutta onneksi makaronilla pystyi elämään lyhyitä kausia. Ja onneksi oli myös Anni, jonka kanssa puolittaa kulut. Se otti kopin mut viskaamista suojista, jotka märkä hiekkatie oli ravissa kastellut. ”Joo”, Anni vastasi. Siitä ei enää oikein ottanu selvää millä tuulella se oli. Nyt sen huulilla kareili hymy, mutta mä olin ihan varma päivän aikana lähetetyistä viesteistä paistavan läpi kaikki muu kuin onnellisuus. ”Onks kaikki ihan ok?” mä kysyin kulmat kurtussa. Mä en välttämättä ollut paras ihmistuntija saatika että olisin ymmärtänyt tunteista mitään, mutta Anni osasi olla varsin läpikuultava joskus. ”Tietty, miksei olisi?” nainen naurahti, mutta sen naurussa oli pieni särö. Mun silmät siristyivät vähän, Rennan pyörähtäessä karsinassa ympyrää mun ujuttaessa loimea sen päälle. Tuhahdin sille, tönäisten sen takapuolta pois päin musta. Huhuu, mä olin täällä yhä. Anni huokaisi syvään. ”Mulla oli vähän kränää Mikon kanssa, mutta nyt kaikki on ihan kunnossa.” ”Ihan kunnossa? Muttei täysin?” mä huomautin. Anni pyöräytti silmiään kuin mä olisin muka tehnyt asiasta liian suuren haloon. Mun mieli kuitenkin hurisi eteenpäin nopeammin kuin Anni pystyi kuvittelemaan. Se oli taas liian nopea ja hetken mun oli vaikea kiristää loimen edessä olevia solkia. ”Kyllä me siitä yli päästään”, Anni sanoi posiitiviseen ja ehkä vähän toivovaan sävyyn. Mä vilkaisin sitä nopeasti, mutta en saanut ilmeestä mitään irti. Taputin Rennan kaulaa viimeisen kerran kun astuin karsinasta ulos. Mä jätin ratsastuskypärän karsinaan eteen roikkumaan loimitelineestä, vetäen mustan Yankeesin lippiksen päähän lähtiessäni satulahuoneeseen. 610 sanaa 01.10.2016 (Anni) "Tänään tais olla mun vuoro ratsastaa Renna?" tiedustelin leveästi hymyillen. Sinna nyökkäsi ja jostain syystä musta tuntui, ettei se jaksanut mun pirteyttä just nyt. "Loistavaa", myhäilin ja painelin ulos napaten Rennan riimun matkaani. Renna ei olisi halunnut pysyä hetkeäkään aloillaan: ensin tamma tuuppi mua turvallaan, ja lopulta yritti nypläämisen ohella myös esitellä purukalustoaan. Jos mä olin joskus pitänyt Cillaa ja sen kouluttamista lainkaan vaativana, kaduin mä sitä nyt - Rennaan verrattuna Cilla oli ollut lauhkea kuin lammas. Rennan kanssa tärkeintä oli nopeus. Satulaan noustessa, ohjia kerätessä, omissa reflekseissä. Tamman kanssa oli moneen otteeseen keskusteltu siitä, saiko liikkeelle lähteä ennen ratsastajan lupaa - ja silti Renna säntäsi matkaan joka kerta omin nokkineen. Renna mutusteli kuolainta kentän kaviouraa kiertäen. Olimme Sinnan kanssa kokeilleet paria eri kuolainta ja ainakin toistaiseksi kolmipala oli toiminut parhaiten: se ei ollut kova, mutta Renna ei päässyt puremaan kuolaimeen. Metelläkin kolmipala oli toiminut jo vuosia, vaikka tottakai täytyi muistaa, ettei kannattanut luottaa liikaa tuttuun ja turvalliseen, vaan kokeilla rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja. Koska Renna kävi kuumana siitä hetkestä alkaen kun ohjat otti käteen, olin ottanut tavaksi työstää käyntiä niin kauan, että tamma malttoi ja kuunteli apujani provosoitumatta. Kerran me oltiin kävelty lähes koko aika, mutta sitä seuraavalla kerralla Renna oli rauhoittunut nopeammin. Kuten fiksun tytön kuuluukin. Käynti oli mulle askellajeista vaikein, etenkin näin reaktiivisen hevosen kanssa. Renna tuntui saippuanpalaselta lipsahdellessaan puskemaan sisälapa edellä käännöksiin tai kiemurrellessaan suoralla uralla. Ravissa Renna oli aivan erilainen työstää - se pysyi vakaampana, mutta toisaalta vaati paljon tekemistä tai ryhtyi itse etsimään virikkeitä ympäristöstä. Tänään mä en kuitenkaan jäänyt työstämään ravia pitkäksi aikaa, vaan nostin laukan ja jäin keskiympyrälle laukkaamaan. Rennan nostoissa oli jo hyvin voimaa, vaikka tamma yritti edelleen ujuttaa pukin tai parin noston sekaan. Kun olin varmistanut takaosankin liikkuvan eteen eikä ylös, kevensin istuntaani antaen tamman selälle enemmän tilaa. Renna pärski ja koetti viskoa päätään, mutta pidin käden vakaana ja houkuttelin turpaa pykälän alemmas sormia liikuttelemalla, antaen ohjien liukua vähän pidemmiksi. Renna venytti tyytyväisenä kaulaansa, vaikka yrittikin vaivihkaa lisätä vauhtia "säikähtäessään" tuulenpuuskaa. Taputin Rennan kaulaa ja liu'uin satulasta ennen kuin tamma ehti liikahtaa paikaltaan. Tamma luimisti korvansa löysätessäni satulavyötä, mutta käänsi ne taas pystyyn Iiriksen saapuessa kentälle Lilja vierellään. "Joko sä ratsastit?" Iiris kysyi hymyillen. Vastasin myöntävästi ja naurahdin Liljan hörinälle. Rennan korvat olivat taas painuneet niskaan, eikä tammaa näyttänyt moinen poniseura kiinnostavan. "Hyviä treenejä", hymähdin taluttaessani Rennaa kentän porttia kohti. 386 sanaa 26.09.2017 (Anni) Päivä oli pilvinen, mutta se ei haitannut - sänkipelto näytti silti kutsuvalta. Mette pörhisteli ja otti pari sivuaskelta tajutessaan pääsevänsä rallittelemaan. Vilkaisin sivusilmällä Rennaa, joka vaikutti levottomalta. Sinna oli kuitenkin saanut hallittua nuorikon tähänkin asti, joten eiköhän tamma vain nauttisi päästessään juoksemaan. Me ravailtiin pellolla hetken aikaa. Meten energisyys huvitti, sillä viime viikon ohjelma oli ollut melko rankka. Sitä oli kuitenkin vaikea uskoa, kun Rennakin otti reissun allani riekkuvaa tammaa rauhallisemmin. Nostin laukan ja käänsin Meten ympyrälle. Tamma painoi kättä vasten ja etujalat kauhoivat ilmaa liioitellusti puoliverisen esitellessä ilmavaa laukkaansa. "Menettekö edellä?" Sinna huikkasi Rennan satulasta. Nuori harmaa steppaili päätään viskoen, odottaen lupaa syöksyä eteenpäin. Nyökkäsin ja kuin varkain suoristin Meten pois suurelta ympyrältä. Mette tajusi homman nimen heti ja venytti itsensä vaivattomasti nopeaan kenttäratsun laukkaansa. Ehdin vain kuulla Sinnan kiroilua, kun Rennakin oli mitä ilmeisimmin ottanut lennokkaan lähdön. Maa tömisi Meten kavioiden alla, kun kimo eteni pellolla kovaa vauhtia. Nopea vilkaisu taakse kertoi Rennan tulevan perässä, jopa ihan oikein päin. Mun innokas hymy oli hyytyä, kun aina niin luotettava Mette oli haistattaa pitkät mun pyynnöille hidastaa vauhtia peltoläntin lähestyessä loppuaan. Kyseisen palstan ja seuraavan pellon erotti toisistaan leveä oja, jota mä en välttämättä himoinnut ylittämään. Huultani purren istuin syvälle satulaan ja aloitin niin armottoman pidäterallin, ettei kultaisella tammallani ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella. Kun vauhti hidastui tarpeeksi, käänsin Meten ympyrälle jossa vauhti hidastui nopeasti ravin kautta käyntiin. "Johan oli", Sinna puuskahti leveä virne huulillaan. Renna viskoi päätään ja tanssahteli paikallaan, ilmeisen halukkaana toiseen spurttiin. "Vieläkö mennään?" 246 sanaa 26.07.2017 (Sinna) Multa saattoi puuttua itsesuojeluvaisto. Tai ainakin joskus se tuntui siltä: Nana oli jo itsessään kova pala kestettäväksi yhdelle ihmiselle, mutta sen rinnalle oli kasvamassa Renna. Renna oli ennen kaikkea kiltti, mutta... reaktiivinen. Lievästi sanottuna. Mustat nahkasaappaat tömähtivät maneesin pohjalle samalla kun Renna pyrähti Annin ympäri liinassa. Mä huokaisin. Me oltiin kävellytetty Rennaa niin, että mä olin maannut Rennan selässä kun se oli yhtäkkiä säikähtänyt jotain – todennäköisesti näkymätöntä poninsyöjäfasaania maneesin nurkassa – ja sinkaissut eteenpäin jääden Annin viereen pörisemään tuijotellen vähintään karmaisevaa nurkkaa. Mä olin valunut alas selästä tyynesti, mutta jouduin puremaan huulta etten olisi kironnut raskaasti. ”Uudestaan”, mä hymähdin ja Anni punttasi mut kontista takaisin satulan päälle keikkumaan. Myöhemmin mä kiskaisin maneesin oven takaisin kiinni meidän takaa. Renna vilkuili ympärilleen Annin otteessa uteliaasti, korvat kääntyillen vilkkaasti. Sellainen Renna oli: ei säikky, mutta hyperaktiivinen ja otti kimmokkeita ympäristöstään helposti, se toimi täysin spontaani. Se oli tavallaan Rennassa parasta, ja toisaalta myös kaikista hankalinta. Huippuhevosia ei kuitenkaan tehty puolikuolleista hevosista. ”Tällä viikolla noustaan selkään”, mä sanoin kävellessäni Annin viereen. Me lähdettiin kohti yksityistallia, Rennan kävellessä pää pystyssä vieressä. ”Toivottavasti”, Anni huokaisi ja taputti kimoa kaulaa. Mä olin ollut toista kertaa makaamassa sen selässä. Renna ei oikeastaan välittänyt lainkaan, eikä ollut välittänyt aikaisemminkaan, roikkuiko joku sen selässä vai ei – Renna oli paljon kiinnostuneempi muusta maailmasta, mikä ei ihan aina ollut meidän kannalta hyvä juttu. ”Parempi hoitaa se nyt pois alta”, mä ilmoitin avaten ratsastuskypärän hihnan. Hiukset alla olivat lätistyneet, vaikka ei mulla ollut ollut kypärää päässä edes kovin kauaa. Jätin sen roikkumaan ranteeseen avaten hiukseni ja kiinnittäen ne uudestaan korkealle poninhännälle. ”Ei me sitä voida ikuisuuksiin vaan juoksuttaa, se alkaa muuten vielä keräämään lihaksiakin ja sit vasta ollaankin pulassa.” Anni irvisti. Se ei välttämättä halunnut edes kuvitella, minkälaisia pinkaisuja Renna tulisi vielä joku päivä tekemään, kun se ei kuluttaisi energiaansa niin helposti loppuun. ”Hyvä siitä tulee”, mä rohkaisin vielä ja Anni nyökkäsi. ”Kyllä mä sen tiedän.” Renna tuijotti kaltereiden toiselta puolelta, kun mä peitin satulaa fleecesuojuksella. Anni harjasi sitä tehokkain vedoin. Sillä hevosella oli utelias katse. Suuret silmät katselivat koko ajan valppaina ympärilleen. Tamma oli älykäs hevonen, mutta meidän täytyisi keksiä jokin parempi keino sille suunnata kaikki se valtava energia johonkin muuhun. Tarhassa sitä odotti jo pallo heittelyä varten. Joskus siitä energiasta tulisi vielä loistava työkalu. Rennan sieraimet laajenivat uloshengityksen pöristessä hieman. Se sai mut hymyilemään. Hyvä siitä tulee. 385 sanaa

virtuaalihevonen
kuvista kiitos Jacques Toffi